FIN*Sini-Ihmeen Kissala

Ajankohtaista

17.11.2008

Kasvattini Suvi-Missi sai neljä pentua (2 tyttöä ja 2 poikaa) 15.11.2008 Kuusamossa Mervin kasvattajanimelle eli Missin.

11.8.2008

Kissarintamalla ei ole tapahtunut paljon mitään. Waksu leikattiin kesällä, koska poika kävi pari kertaa aggressiiviseksi äidilleni, onneksi leikkauksen jälkeen ei ole ollut mitään vastaavia temppuja. Asuinpaikkana herralla on edelleen Varkaus. Iineksellä ei ole ollut juoksua ja neiti oli vähän pipinäkin tässä, mutta toivottavasti kaikki on nyt ok. Viivi voi rehevästi, kuten aina.

22.2.2008

Iineksellä ei ole ollut juoksua lokakuun jälkeen, jolloin Vito kävi täällä vierailulla, mutta parilla ei oikein sujunut. Siirränkin astutusta todennäköisesti loppukesään, koska nyt alkaisi tulla omat kesälomat pentujen kanssa päällekkäin. Näyttelyissä en ole omien kissojen kanssa käynyt ollenkaan. Hattara, joka siirtyi Piian ja Juhon omistukseen, on käynyt pari kertaa ja oli tammikuun Surokin näyttelyssä TP. Wagner on asustellut vanhemmillani lokakuun alusta, koska en raaskinut leikata poikaa.

1.10.2007

Iineksestä tuli sunnuntaina Porvoossa Champion ja neiti oli myös VP. Kaikki kolme sertiä tulivat kolmessa avoimen luokan näyttelyssä kilpailulla. Iines jää nyt odottelemaan tulisiko juoksu ja Vito pääsisi tänne vierailulle.

11.9.2007

Terveisiä Göteborgistä Russian Blue Klubbenin 30-vuotisjuhlasta, jossa vierailimme viikonloppuna. Näin paljon hienoja niitä oikeita skandinaavirusseja. Wagner valmistui sunnuntaina EC:ksi. Äiskän ihana kultapoju sai sen mitä oli tavoitteena. :) Mukavana matkaseuranamme olivat Marianna ja Helmi. Helmi-prinsessa valmistui lauantaina IP:ksi, onnea tytsylle. :)

28.8.2007

Kaikenlaista on ehtinyt tässä tapahtua ja sivujen päivitys on ollut ihan hunningolla. Noottia saatuani lupaan parantaa tapani. ;) Pentujen kanssa oli mahaongelmia, sitten Eryn näyttelyn näyttelysihterin homma vei kaiken vapaa-aikani ja kesän halusin vaan olla yhdistystehtäviä lukuunottamatta. Mutta pennut muuttivat uusiin koteihinsa toukokuun alusta - kesäkuun alkuun, Villis Vahtoon, Prinssi Isokyröön, Missi Kuusamoon ja Hattara Sörnäisiin sijoitukseen. Kaikki pennut ovat sopeutuneet mahtavasti uusiin koteihinsa.

Olemme vierailleet näyttelyissä Wagnerin ja Hattaran kanssa. Nyt otimme myös Inkun ihan kokeilumielessä taas mukaan venäjänsinisten erikoisnäyttelyyn. Inkku oli VP aikuinen 23 aikuisesta kissasta ja samalla TP! Aivan uskomatonta. Paneelissa ei ääniä DSM kissaa vastaan tullut. Iso kiitos Mariannalle neidin kantamisesta. Iines voitti myös epävirallisen luokan paras pää aikuinen ja Waksukin mahtavasti paras turkki aikuinen. Turkin rakenne onkin Waksun paras ominaisuus, se parantuu vaan koko ajan. Waksulla ei olisi enää montaa sertiä EC:hen.

Suunnittelen Inkulle uusia pentuja, astutus olisi toivottavasti loppusyksystä.

Aikaisemmat tarinat

Meillä on pentuja!

Uusi kuvia Iineksestä sunnuntailta 14.1. Kohta vauvojen pitäisi syntyä, mamma vaikuttaa vielä rauhalliselta.

Iines odottaa pentuja. Laskettu aika pienokaisille on 19.1.2007. Koko perhe elää jännittäviä aikoja. Röntgenissä ja ultrassa 5.1.2007 pentuja näkyi neljä.

Wagner valmistui Grand International Championiksi Vantaalla 7.10.2006.

Wagner tuli isäksi kolmelle pennulle 20.8.2006 Hurtsloikka-kissalaan. Pentujen emo on Albablue Geia Yakovlevna.

Alla olevat kuvat on Wagnerista ottanut Harri Wickstrand.